Some: Jäsenhankinta sosiaalisessa mediassa

Jäsenten palveleminen, heidän tarpeidensa kuuntelu ja palautteeseen reagoiminen sekä uusien jäsenten hankkiminen ovat kaikki olennainen osa minkä tahansa yhdistyksen toimintaa – jos vanhat jäsenet eivät pysy jäseninä eikä uusia tule lisää, kuihtuu toiminta vähitellen kokonaan.

Verkko ja sosiaalinen media tarjoavat uudenlaisia työkaluja uusjäsenhankintaan. Uusien jäsenten tavoittamisessa henkilökohtainen kontakti on useimmiten tärkeää, ja siksi toiminta kannattaa suunnitella niin, että jäsenhankinnan toimet näkyvät sekä verkossa että kasvotusten tapahtuvassa toiminnassa.

Jasenhankinta_kuvitus

Verkossa jäsenhankintakampanjana voitaisiin toteuttaa esimerkiksi kilpailu, jossa kannustetaan olemassa olevia jäseniä hakkimaan uusia jäseniä (”Kuka hankkii eniten?”). Potentiaalisille jäsenille voi myös suunnata suoraa markkinointia – ja luvata vaikkapa hyviä liittymisetuja.

Hyvin kohdennettua sosiaalisen median mainostamista kannattaa hyödyntää jäsenhankinnassa. Se on mahdollista esimerkiksi Facebookissa, YouTubessa ja Googlessa.

Jäsenhankinnan puitteissa on tärkeää saada aikaan aktiivista keskustelua sosiaalisessa mediassa. Tärkeää on, että keskustelussa on esillä mahdollisimman paljon positiivista viestintää yhdistyksen toiminnasta, jäsenyyden eduista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Kaikkein olennaisinta on viestiä niistä asioista, joiden takia yhdistykseen on hyvä kuulua.

hand-people-heart

Verkkosivuille voi esimerkiksi tehdä sivun, jossa luetellaan syitä miksi jäseneksi kannattaa tulla – ja mahdollistaa sivun jakaminen jakamistoiminnon avulla sosiaalisen median profiileissa. Ja tietysti mitä laajemmin nykyiset jäsenet tietoa jakavat, sitä paremmin tieto leviää ja sitä enemmän potentiaalisia jäseniä on mahdollista tavoittaa.

Verkkosivuilla on hyvä olla myös ”liity jäseneksi”-painike, josta pääsee mahdollisimman helposti ja nopeasti ilmoittamaan kiinnostuksestaan tai liittymään suoraan jäseneksi.

 

Muista ainakin nämä:

Tietoa jäsenyydestä on helposti löydettävissä ja se on esillä kaikissa yhdistyksen käyttämissä sosiaalisen median kanavissa toistuvasti.

Jäseneksi liittyminen on tehty helpoksi (esim. ”Liity jäseneksi” -painike ja lyhyt lomake verkossa).

Viesti on selkeä: mikä yhdistys on ja miksi siihen kannattaa liittyä.

Jäsenyyteen kannustavat olemassa olevien jäsenten positiiviset kokemukset ja kertomukset yhdistyksestä, sen toiminnasta ja jäsenyydestä.

 

Lähteet ja lisätietoa:

|Maarit Vuorela|


Tuliko mieleen kysyttävää? Jäikö jokin hyvä vinkki antamatta? Oletteko onnistuneet jäsenhankinnassa somessa? Kysy, vinkkaa ja kerro kommenteissa!

Lue blogistamme myös lyhyt Facebook-opas yhdistyksille sekä vinkkejä Instagramin, Twitterin ja YouTuben käyttöön. Hyödyntäkää somea myös tapahtumamarkkinoinnissanne!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s