Some: Tapahtumamarkkinointi sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisen median avulla on mahdollista – ja kannattaa – markkinoida tapahtumia sekä etukäteen, tapahtuman aikana että sen jälkeen. Samalla markkinointia voidaan tehdä hyvinkin kohdennetusti. Tapahtuman onnistunut somemarkkinointi edesauttaa parhaimmillaan organisaation tunnettuutta, osaamista ja mainetta.

1. Aloita ajoissa ennen h-hetkeä

Ennen tapahtumaa tehtävän markkinoinnin tarkoituksena on tehdä tilaisuutta tunnetuksi ja houkutella osallistujia. Tapahtumista voidaan sekä jakaa tietoa sosiaalisessa mediassa että mainostaa maksullisesti.

Tiedon jakamiseen kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman moni organisaatiosta. Lisäksi sidosryhmille kannattaa jakaa tietoa aktiivisesti ja kannustaa myös heitä jakamaan tietoa omissa verkostoissaan ja kanavissaan. Lisäksi etukäteen kannattaa sopia kuka vastaa somepäivityksistä tapahtuman aikana – näin päivittäminen ei jää muun toiminnan jalkoihin ja unohdu kiireisenkään tapahtumatoteutuksen keskellä.

tapahtuma_markkinointi_kuvitus_2

Tapahtumasta voi kertoa esimerkiksi luomalla Facebookiin tapahtumasivun, ja jakamalla tietoa siitä. Tapahtumasivulla osallistujat voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan ja osallistumisestaan tapahtumaan sekä kutsua kavereita mukaan. Jos olette Twitterissä, kannattaa siellä jakaa linkkejä tapahtumailmoituksiin ja YouTubessa voi laittaa esille videoita aiemmista tapahtumista ja jakaa linkkejä niihin. Lyhyitä videoita voi tuoda esille myös kotisivuilla ja Facebookissa – videot kertovat ihmisille konkreettisemmin mistä tapahtumassa on kyse ja ”virittävät tunnelmaan”.

Sosiaalisen median lisäksi tapahtumasta on hyvä tiedottaa perinteisinkin keinoin, esimerkiksi internetsivuilla (Ajankohtaista-palsta, tapahtumakalenteri), sähköisessä uutiskirjeessä, painetussa uutiskirjeessä, painetuissa tapahtumaesitteissä, lehdessä, verkkolehdessä, tekstiviesteillä tai sähköpostilla.

tapahtuma_markkinointi_kuvitus_3

2. Ole aktiivinen tapahtuman aikana

Tapahtuman aikana kannattaa olla aktiivinen itse, mutta myös kannustaa muita kertomaan tapahtumasta omissa sosiaalisen median kanavissaan. Mobiililaitteet mahdollistavat ajantasaisen kommunikaation mistä tahansa, ja nykyään somen käyttäjät jakavatkin paljon tietoa läsnäolostaan eri paikoissa ja tapahtumissa.

Paikalla olijoita kannattaa rohkaista käyttämään sosiaalista mediaan tapahtuman aikana. Yksi keino jakaa tietoa tapahtumista paikan päältä ovat Twitterin aihetunnisteet (#hashtagit). Niiden avulla kaikki tapahtumasta tehdyt julkaisut löytyvät kootusti yhdestä listasta. Keksi siis tapahtumallesi oma hashtag, ja kerro siitä kävijöille – käytä tunnistetta jo etukäteismarkkinoinnissa, niin se tulee tutuksi myös yleisölle.

Tapahtuman aikana sosiaalisessa mediassa voi viestiä käytännön informaatiota, viestejä, kuvia ja videota itse tapahtumasta, sen ohjelmasta sekä mahdollisista viime hetken muutoksista. Kuvia ja videoita kannattaa ottaa tapahtumassa myös myöhempää käyttöä varten: tapahtuman jälkiuutisointi sekä seuraavien tapahtumien markkinointi helpottuvat monipuolisen materiaalin myötä.

Tapahtumia voi toki lähettää myös suorana verkkoon, esimerkiksi Facebook, Instagram ja YouTube mahdollistavat livevideon lähettämisen suoraan paikan päältä.

tapahtuma_markkinointi_kuvitus

3. Älä unohda kävijöitä tapahtuman jälkeen

Onnistuneen tapahtuman järjestämisen jälkeen on hyvä vetää henkeä, mutta ei unohtaa sitä lopullisesti. Kävijöiltä on hyvä pyytää palautetta ja kehitysideoita tulevia tapahtumia ajatellen, mahdollisesti sitouttaa heidät organisaation toimintaan sekä kiittää mukanaolosta.

Esiintyjien esitysmateriaalit voi jakaa (luvan saatuaan) esimerkiksi Slideshare-palveluun, ja välittää myös jälkikäteen osallistujille – ja toki muillekin kiinnostuneille.

Kannattaa myös pohtia, mitä kävijöiden haluaa tekevän tapahtuman jälkeen: haluatteko seuraajia sosiaaliseen mediaan, kävijöitä kotisivuille tai tilaajia uutiskirjeelle. Jaa linkkejä ja materiaalia, sekä kutsu ja kehota kävijöitä tykkäämään, seuraamaan, tilaamaan ja lukemaan. Pyydä uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Tee toiminta ja osallistuminen helpoksi, niin pääset todennäköisemmin haluttuun tulokseen.

tapahtuma_markkinointi_kuvitus_4-1

Sometoimisto Kuulun ohjeet tapahtuman jälkimarkkinointiin:

  1. Suunnittele jälkimarkkinointi hyvissä ajoin etukäteen
  2. Kiitä!
  3. Pyydä palautetta
  4. Ohjaa eteenpäin
  5. Muista mitä tuli luvattua
  6. Pidä yhteyttä ja tuota lisäarvoa!

 

Lähteet ja lisätietoa:

|Maarit Vuorela|


Tuliko mieleen kysyttävää? Jäikö jokin hyvä vinkki antamatta? Oletteko markkinoineet tapahtumaanne onnistuneesti somessa? Kysy, vinkkaa ja kerro kommenteissa!

Lue blogistamme myös lyhyt Facebook-opas yhdistyksille sekä vinkkejä Instagramin, YouTuben ja Twitterin käyttöön. Muistakaa tuoda tapahtumanne esille myös toimivilla verkkosivuillanne.

Mainokset

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s