Digikansalaisena Suomessa

Sattui silmiini artikkeli, joka kertoi, että Suomi oli digiosaamisen ykkösenä vielä vuonna 2016, mutta sittemmin sijoitus on pudonnut yhdellä vuosittain. Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan digilisäys ei ehkä kannata. Julkisen hallinnon säästöjä ei ole pystytty osoittamaan, eivätkä palvelut ole aina edes asiakaslähtöisiä. Rahaa on palanut ja työtunteja käytetty, mutta kustannus-hyötytarkastelu ei osoita sanottavia säästöjä.

No mutta, miksi näin? Toisaalta selvitykset osoittavat, että maaseudun asukkaat ovat valmiita ja halukkaita käyttämään sähköisiä palveluja, myös osallistumaan niiden kehittämiseen. Haasteita digiloikan ottamisessa toki on ja niihin pitää tarttua ennakkoluulottomasti, jotta pysymme digiosaamisen kärkijoukoissa. Selvitysten mukaan suurimmat haasteet liittyvät:

  • Digi-infrastruktuuriin. Tökkivää internetasiointia ei kukaan halua käyttää. Tarvitaan luotettavat ja nopeat verkkoyhteydet myös maaseudulle ja tässä kattava valokuituverkko on avainasemassa. Runkoverkkoa on jo vedetty hyvinkin kattavasti, mutta seuraava askel on miettiä, miten kuitu saadaan käyttäjille asti kohtuullisin kustannuksin.

    Tällä hetkellä infrastruktuuri ei mahdollista maaseudulla sähköisten palvelujen täysimääräistä hyödyntämistä ja tämä johtaa tilanteeseen, jossa internetpalvelujen rinnalla pidetään perinteiset palvelut niiden toimivuuden ja luotettavuuden takia.

  • Kansalaisten osallistamiseen. Sähköisiä palveluja kehitetään usein liian teknologialähtöisesti ja palvelujen tuottajien omista tarpeista, jolloin lopputulos on sirpaleinen eikä loppukäyttö toimi. Hyviäkin malleja on ja ne on kehitetty lähellä asiakkaita ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

    Digikansalaisuus edellyttää, että ihmiset itse aktiivisemmin osallistuvat palveluiden suunnitteluun, palautteen antoon sekä keskeisistä palvelutarpeista viestimiseen. Digipalveluissa tulisi olla käyttäjillä mahdollisuus palvelun toimivuuden arviointiin ja kehittämiseen. Tarvitaan palautekanava palvelujen yhteyteen.

    Tärkeintä digipalvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa on käyttäjäystävälliset, teknisesti toimivat ja keskinäistä vuorovaikutusta tukevat ratkaisut.

  • Tukipalvelujen toteuttamiseen. Harvaan asutuilla alueilla tarvitaan asiointikioskeja ym. uusia asiointimuotoja, joissa on tarvittaessa mahdollisuus opastettuun, matalan kynnyksen verkkoasiointiin. Tällaisina asiointikioskeina kylillä avainasemassa ovat kylätalot ym. kyliltä löytyvät yhteiset tilat, jotka on varustettu riittävillä tietoliikenneyhteyksillä ja sähköisten palvelujen käyttöön tarvittavilla välineillä.

    Lisäksi tarvitaan asiasta innostuneita digitukihenkilöitä, jotka opastavat ja neuvovat palvelujen käytössä. Jotta tukihenkilön ei tarvitse lähteä opastettavan luokse, tulee heillä olla käytössään videoneuvottelu- ja etähallintasovellukset.

Tutkijoiden mukaan digitalisaatio lisää alueiden elinvoimaisuutta ja kansalaisten elämisen mahdollisuuksia myös harvaan asutulla maaseudulla. Avainasemassa on yleisen myönteisen digitietoisuuden aikaansaaminen myös ”digiepäilijöiden” keskuudessa.

|Jari Vierimaa|

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s